1700-luvun venetsialaishurmuri Giacomo Casanova opiskeli nuoruudessaan kemiaa Padovan yliopistossa. Naistennaurattaja teki yhden merkittävimmistä valloituksistaan kemian laboratoriossa.
Riikka Forsström
Kemikaalit kuplivat ja sihisevät, ja huone on sakeana myrkyllisistä huuruista. Pyörryttävät tuoksut eivät kuitenkaan häiritse lasipullojen ja koeputkien ylle kumartunutta kaksikkoa.
Harrastelijakemistit ovat italialainen seikkailija Giacomo Casanova ja upporikas ranskalainen leskirouva Jeanne de la Rochefoucauld, joka tunnetaan paremmin arvonimellä Urfén markiisitar.
On vuosi 1758, ja näyttämönä ylhäisen daamin kaupunkipalatsi Pariisissa. Alkemiasta ja salatieteistä intohimoisen innostunut madame on rakentanut sinne oman laboratorion.
Lähes 60-vuotiaan markiisittaren kasvot loistavat hänen seuratessaan kemiallisia transmutaatioita. Hyväuskoinen nainen ei aavista, että nuori ystävä on huomattavasti kiinnostuneempi hänen rahoistaan kuin heidän yhteisistä tutkimuksistaan.
Casanova punoo mielessään juonta. Seikkailija suunnittelee saavansa kemian taidoillaan huijatuksi itselleen mahtinaisen koko omaisuuden.
Tiedonjano heräsi varhain
Giacomo Casanova syntyi vähävaraisten näyttelijävanhempien esikoisena vuonna 1725. Kun isä Gaetano Casanova menehtyi vuonna 1733, raskaana ollut Zanetta-vaimo jäi viiden lapsen yksinhuoltajaksi.
Giacomo oli niin fyysisesti kuin henkisesti sairaalloinen poika, jota koko perhe isoäiti Marcia Farussia lukuun ottamatta hyljeksi heikkolahjaisena, ellei peräti imbesillinä.
Elämää kuhiseva Venetsia taiteilija Giovanni Canaletton silmin vuonna 1732. Keskellä Dogen palatsi, jonka pakovarmana pidetystä vankilasta Casanova onnistui kaikkien ällistykseksi karkaamaan.
Giacomon 9-vuotissyntymäpäivänä äiti toimitti esikoisensa kasvattilapseksi naiselle, joka jätti tämän täysin heitteille. Kaikeksi onneksi Antonio Gozzi -niminen opettaja pelasti nälkiintyneen lapsen ja otti hänet asumaan luokseen.
Gozzin perheen huolenpidon ansiosta poika koki uskomattoman muodonmuutoksen terveeksi, komeaksi nuorukaiseksi, joka teki vaikutuksen ympäristöönsä varhaiskypsällä älykkyydellään ja sujuvilla puheenlahjoillaan.
Luonnontieteellisen vallankumouksen aikaa eläneet 1700-luvun ihmiset olivat ennennäkemättömän kiinnostuneita luonnon ja sen ilmiöiden tutkimuksesta.
Sama into tarttui nuoreen Casanovaan, joka muun muassa omaksui renessanssiajan alkemistin ja lääkärin Paracelsuksen opin luonnon parantavasta voimasta. Molemmat uskoivat, että lääketieteelliset hoitotoimenpiteet vain pahentavat sairauksia.
Aikakautensa lapsi
1700-luku oli paitsi valistuneen järkiuskon ja orastavan tieteen vuosisata myös ristiriitaisten aatteiden taistelukenttä. Länsimaiset yhteiskunnat maallistuivat ja modernisoituivat, mutta myös taikausko, mystiikka, okkultismi ja usko ihmeisiin kukoistivat yhä elinvoimaisina.
Esoteeriset harrastukset edustivat aikansa new age -hengellisyyttä, joka vetosi ihmisiin ehkä siksikin, että perinteiset turvaverkot, yksinvaltainen monarkia ja yhtenäiskirkollinen maailmankuva menettivät merkitystään.
Italialainen seikkailija Giacomo Casanova (1725–1798) muistetaan erityisesti naissuhteistaan, mutta lahjakas maailmanmies ehti moneen muuhunkin. Muotokuva on taiteilija Francesco Naricin käsialaa.
Casanova oli yhtä ristiriitainen kuin koko vuosisatansa. Hän haaveili yhdessä vaiheessa pappisurasta mutta tunsi samalla viehtymystä salatieteisiin, kuten vapaamuurariuteen, jota hän vertasi muinaisen Rooman ja Kreikan pakanallisiin kultteihin.
Vaikka Casanova katsoi lukeutuvansa rationalisteihin ja halusi löytää ihmeille ja ilmestyksille järkiperäisen selityksen, hän tutki erilaisia mystisiä, salaisen tiedon etsintään liittyviä opuksia.
Tietoa hän ammensi muun muassa ruusuristiläisyydestä, kabbalasta, gnostilaisuudesta, numerologiasta ja kryptologiasta.
Padovan yliopistossa Casanova sen sijaan opiskeli juridiikkaa, moraalifilosofiaa, matematiikkaa – ja kemiaa, jota oli opetettu monissa Euroopan yliopistoissa 1600-luvulta saakka.
Lahjakas opiskelija oli vasta 17-vuotias saadessaan käteensä lakimiehen paperit. Ajatus juristin työstä herätti hänessä kuitenkin ylipääsemätöntä vastenmielisyyttä.
Sen sijaan Casanova kokeili elämänsä varrella monia ammatteja kirkonpalvelijasta sotilaaseen, tehtaanpatruunaan ja vakoojaan. Lääkärinä työskentely ei muodollisen koulutuksen puutteessa onnistunut, mutta seikkailija sai silti monta tilaisuutta testata taitojaan parantajana.
Harhaoppi vei tyrmään
Casanova oli parikymppinen teatterin viulunsoittaja, kun hän palatessaan töistä iltamyöhällä pääsi todistamaan dramaattista tapausta.
Vanha mies oli saanut sairauskohtauksen, ja paikalle hälytetty lääkäri yritti virvoittaa tätä suoneniskennällä, aikakauden tavanomaisella hoitomuodolla, ja rinnan päälle asetetulla elohopeahauteella.
Toimenpiteet heikensivät potilaan vointia entisestään. Kun tämä oli jo henkitoreissaan, Casanova keksi poistaa hauteen, minkä jälkeen sairas alkoi toipua.
Kuolemalta pelastettu mies oli yksi Venetsian silmäätekevistä, senaattori Matteo Giovanni Bragadin. Patriisin kiitollisuus oli rajaton. Hän otti nuoren Casanovan asumaan palatsiinsa ja antoi tämän käyttöön oman palvelijan ja gondolin.
Bragadinin palatsi Venetsiassa. Casanova asui jonkin aikaa palatsissa ylhäisen
patriisin suojattina.
Ylimys ja hänen vaikutusvaltaiset ystävänsä pitivät Casanovaa ihmeparantajana ja oraakkelina, jolla kuviteltiin olevan yliluonnollisia voimia. Pääsy seurapiireihin oli nuorelle miehelle valtava onnenpotku, mutta seesteistä elämää ei kestänyt pitkään.
Casanova tunnusti myöhemmin muistelmissaan olleensa aina aistiensa orja, joka ei yksinkertaisesti voinut olla tuhlaamatta rahojaan naisiin ja uhkapeleihin.
Viettiensä viemä nuorukainen sotkeutui tuon tuostakin skandaaleihin, joiden vuoksi hänen oli lähdettävä Venetsiasta vuonna 1748. Vaellusvuosiensa aikana Casanova kierteli levottomasti ympäri Eurooppaa.
Kun tuhlaajapoika sitten palasi kotiin, inkvisition ilmiantajat kiinnittivät huomiota tämän hämäräperäisiin puuhiin.
Paljastui, että Casanova oli osallistunut vapaamuurariloosien toimintaan, minkä paavin bulla kielsi. Raskauttava todiste harhaoppisuudesta oli löytö miehen kotoa: uskonnonvastaisiksi luokiteltuja magiaa käsitteleviä kirjoja.
Kohtalon gongi kumahti vuonna 1755. Casanova vangittiin ja teljettiin Euroopan pahamaineisimpaan vankilaan, Venetsian dogen palatsin yläpuolella sijainneeseen lyijykattoiseen tyrmään.
Supersankarin vankilapako
Casanova virui kauhujen kammiossa reilun vuoden ennen kuin onnistui karkaamaan sieltä marraskuussa 1756.
Sensaatiomaisesta vankilapaosta kohistiin ympäri Eurooppaa. Casanovaa ei suinkaan karteltu rikollisena, vaan päinvastoin kaikki halusivat tavata mahdottomana pidetyssä tempussa onnistuneen supersankarin.
Kun Casanova tammikuussa 1757 saapui Pariisiin, valistusaatteiden kuohuvaan keskukseen, kaupungin hienoimmat salongit ja yksityiskodit avasivat ovensa itsevarmalle vapaa-ajattelijalle.
Casanovan maine taitavana alkemistina ja ihmeparantajana oli kulkenut hänen edellään. Asiaa auttoi, että hänen hoidokkinsa olivat toisinaan onnekkaasti parantuneet itsestään.
Kaupunkilaiset alkoivat pyytää Casanovalta hoitoa vaivoihinsa iho-ongelmista iskiakseen ja ei-toivotun raskauden keskeyttämiseen. Puoskareille ja ihmelääkkeiden kaupustelijoille oli kysyntää, sillä luotto virallisten lääkärien ammattikuntaan oli heikko.
Näkymän Pont Neufin sillalta vuoden 1763 Pariisiin ikuisti Nicolas Jean-Baptiste Raguenet. Casanova oli valloittanut kaupungin seurapiirit muutamaa vuotta aiemmin.
Casanovan uusista pariisilaistuttavuuksista vaikutusvaltaisin oli juuri Urfén markiisitar, joka oli täysin hurahtanut alkemiaan ja utopistisiin unelmiinsa.
Pian ylhäinen daami hurahti myös Casanovaan, johon hän oli ehkä salaa rakastunutkin. Markiisitar paljasti heti ensi tapaamisella olevansa kirjeenvaihdossa kauan sitten kuolleiden ihmisten kanssa. Hänellä oli myös oma suojelusenkeli, joka vieraili hänen luonaan öisin.
Taitavana ihmistuntijana Casanova tajusi naisen olevan täysin irti realiteeteista. Hänellä ei ollut aikomustakaan pudottaa naista maan kamaralle fantastisista sfääreistään.
Sen sijaan seikkailija keksi, että hänelläkin oli suora yhteys henkimaailmaan oman Paralis-nimisen suojelusenkelinsä välityksellä. Tämä sinetöi rouvan kuvitelman, että hän oli löytänyt Casanovassa sukulaissielun.
Ei tunnontuskia
Casanova alkoi vierailla markiisittaren luona joka päivä, ja yhdessä he sulkeutuivat tuntikausiksi ylhäisyyden salaisuuksien kammioon.
Markiisittaren laboratorio oli pyhitetty tarunhohtoisen viisasten kiven etsinnälle ja muille alkemistisille kokeille. Satumaisen rikasta leskirouvaa kiehtoi erityisesti myyttinen elämän eliksiiri, joka mahdollistaisi ylevämmän metamorfoosin, henkisen täydellistymisen.
Madamen suurin unelma oli syntyä uudelleen miehenä ja toisaalta synnyttää mammuttiomaisuudelleen perillinen vielä kypsässä 57 vuoden iässä.
Casanova vakuutti, että hänen alkemistisen tietämyksensä ansiosta kaikki olisi mahdollista. Hän syötti naiselle monenlaista hölynpölyä ja maustoi valheitaan itse keksimillään loitsuilla ja rituaaleilla.
Tehostaakseen uskottavuuttaan salatieteiden guruna Casanova esiintyi maagin valkoisessa kaavussa.
Pahaa-aavistamaton markiisitar ei kieltänyt jumaloimaltaan suojatilta mitään, vaan luotti horjumattomasti tämän yliluonnollisiin kykyihin ja syyti onnenonkijalle kallisarvoisia lahjoja ja tähtitieteellisiä summia rahaa.
Petkuttaja ei tuntenut kiitollisuutta hyväntekijäänsä kohtaan. Muistelmissaan Casanova myös tunnustaa: ”En kokenut mitään tunnontuskia vetäessäni nenästä hölmöläisiä.”
Päinvastoin köyhyydestä ponnistanut nousukas nauroi onnistuttuaan jymäyttämään kultalusikka suussa syntyneitä ”typeryksiä”:
”Onnittelen itseäni muistellessani, kuinka sain heitä narratuksi koukkuuni, sillä he ovat niin pöyhkeitä ja omahyväisiä, ettei sitä voi järjellä käsittää.”
Kirjastonhoitajan kuolema
Lopulta Urfén markiisitar tajusi, että Casanova oli pitänyt häntä vuosikaudet pilkkanaan, ja katkaisi suhteen.
Rahavirrat tyrehtyivät, kaupunki kiehui skandaalista, ja viranomaiset määräsivät petkuttajan poistumaan Pariisista ja koko maasta.
Vuoteen 1785 mennessä ikääntynyt Casanova oli polttanut kaikki sillat takanaan ja otti vastaan vaatimattoman kirjastonhoitajan toimen kreivi Joseph Karl von Waldsteinin linnassa Böömissä.
Siellä Casanova ryhtyi aikansa kuluksi kirjoittamaan itsekin ja jätti kuollessaan vuonna 1798 jälkeensä monipuolisen kirjallisen tuotannon.
Giacomo Casanovan viimeisenä kotina ja työpaikkana toimi Duxin (Duchovin)
linna nykyisen Tšekin alueella. Linnaan on sisustettu Casanovan muistohuone.
Markiisittaren liikuttavan vilpitöntä kiinnostusta alkemiaan ei huijatuksi tuleminen lannistanut. Hän jatkoi tutkimuksiaan yhtä sinnikkäästi kuin kuka tahansa vakavasti otettava tieteentekijä aina vuonna 1775 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.
Samoihin aikoihin kemian tieteellinen tutkimus alkoi ponnistaa omille itsenäisille siivilleen.
Merkittävä askel otettiin, kun nykyaikaisen kemian isäksi ja äidiksi kutsuttu ranskalainen aviopari, Antoine Lavoisier ja hänen vaimonsa Marie Paulze Lavoisier, perusti Pariisiin aikansa parhaiten varustetun kemianlaboratorion.
Huijarit pilasivat alkemian maineen
Casanovan kaltaiset huijarit ovat olleet suureksi osaksi syypäitä alkemian huonoon maineeseen hämäräperäisenä pseudotieteenä. Alkemia veti puoleensa petkuttajia, jotka lupasivat muuttaa lyijyn ja elohopean kaltaiset epäjalot metallit kullaksi.
1720-luvulle tultaessa alkemiaa alettiin pitää huijarien ja hyväuskoisten nenästä vedettävien puuhasteluna.
Alkemian väheksyjät kuitenkin unohtivat, että kemian tieteellinen tutkimus saa kiittää olemassaolostaan aiempien sukupolvien alkemistien ponnisteluja. Näitä kahta oli mahdotonta erottaa toisistaan: esimerkiksi 1600-luvun suuri tiedemies Isaac Newton oli myös alkemisti.
1600- ja 1700-luvuilla monet rikkaat herrasmiesalkemistit perustivat omia laboratorioita, ja kemialliset kokeet kiehtoivat jopa kuninkaallisia. Toki viisasten kiven etsintä ja henkimaailman kanssa seurustelu näyttää olleen joutilaalle eliitille myös hupaisaa viihdykettä ja pakoa ikävystymisestä.
Alkemisti etsii viisasten kiveä mutta törmääkin yllättäen fosforiin. Joseph Wrightin maalaus vuodelta 1771 perustuu tositapaukseen: saksalainen alkemian harrastaja Hennig Brand todella löysi fosforin vuonna 1669.
Casanova ei ollut ainoa 1700-luvun huijarialkemisteista, jotka liikkuivat sulavasti seurapiireissä ja joilla oli hypnoottinen voima saada ihmiset valtaansa.
Mestaripetkuttajista ehkä kuuluisin oli Casanovan maanmies Giuseppe ”Beppo” Balsamo, joka esiintyi nimellä Cagliostro. Häneen Casanova tutustui jo silloin, kun Balsamo vielä hankki leipänsä köyhänä taideteosten väärentäjänä.
Kemiantunteja kuninkaalle
Urfén markiisittaren luona Casanova istui usein samassa päivällispöydässä legendaarisen kreivi de Saint-Germainin kanssa.
Keikarin mielikuvitukselliset tarinat huvittivat Casanovaa, eikä hän voinut olla purskahtamatta nauruun Saint-Germainin vakuuttaessa olevansa iältään 300-vuotias. Kreivillä oli myös hallussaan panaceaa, kaikki sairaudet parantavaa universaalia lääkettä.
Muistelmissaan Casanova nimittää Saint-Germainia ”kaikista huijareista julkeimmaksi”, mutta myöntää ihailevansa tämän kemistintaitoja.
Casanova kertoo naisten jumaloineen Saint-Germainia, koska tämä valmisti myös kosmeettisia aineita, kuten vanhenemisen estävää kauneusvettä. Siihen oli ihastunut jopa Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n rakastajatar Madame de Pompadour.
Kun kuningas kerran tunsi itsensä tylsistyneeksi, rakastajatar pyysi Saint-Germainia opettamaan monarkille kemiaa.
Ilmeisesti opetus piristikin hallitsijaa, sillä tämä antoi Saint-Germainin käyttöön oman huoneiston Chambordin renessanssilinnasta. Siellä oli kemiallisten kokeiden tekemistä varten varustettu täydellinen laboratorio, jossa kreivi sai vapaat kädet kehitellä ihmeitä tekeviä eliksiirejään.
Juttu on ilmestynyt Kemia-lehdessä 4/2022.
Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!
Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.
