VTT:n selluloosamateriaali voi korvata ruokapakkausten perinteisen muovikalvon

Teknologian tutkimuskeskus VTT aikoo ratkaista ohuiden muovikalvojen aiheuttaman ympäristöongelman korvaamalla ne selluloosasta tehdyllä läpinäkyvällä materiaalilla.

Ruokapakkauksissa on jo pitkään hyödynnetty muovisia kalvoja. Niiden ansiosta tuote säilyy hyvänä pitkään, ja ruokahävikki vähenee.

“Polypropeenikalvo on yksi maailman käytetyimpiä polymeereja, ja markkinoiden odotetaan kasvavan 15 miljardilla eurolla vuoteen 2035 mennessä. Se on niin hyvä pitämään ruoan tuoreena, että maailma ei pärjää ilman sitä”, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin tiedotteessa.

Polypropeenikalvojen kierrättäminen on kuitenkin vaikeaa, koska ne on tehty useista kerroksista, ja materiaalien erottelu toisistaan on hankalaa. Näin pakkauskääreet päätyvät, usein hyvin lyhyen käytön jälkeen, saastuttamaan ympäristöä, kaatopaikoille tai polttoon.

Harlinin mukaan kalvon tilalle pitää siksi löytää kestävämpi materiaali.

”Muovikääreet syntyivät 1940-luvulla, ja 1970-luvulta alkaen ne ovat olleet korvaamattomia pakkausalalle. Nyt on jo korkea aika paremmalle vaihtoehdolle.”

Sellainen on kehitteillä Espoossa VTT:n pilottiympäristössä Bioruukissa. Tutkimuskeskus on sijoittanut 1,5 miljoonaa euroa CelluloseFilms-pilottilinjaan, jolla uusiutuvien selluloosamateriaalien sovelluksia ja niiden teollisen tuotannon vaatimia prosesseja rakennetaan.

Selluloosakalvoa ei erota fossiilisesta muovista tehdystä

Helposti kierrätettävien sellupohjaisten ruokapakkauskalvojen lisäksi tutkijoiden tähtäimessä ovat entistä paremmat biopohjaiset suojakerrosmateriaalit paperi- ja kartonkituotteisiin. He ideoivat materiaaleille myös erilaisia uusia käyttömahdollisuuksia.

VTT:n kumppaneina kehitystyössä on jo yli 30 uuden sukupolven kestävistä kalvomateriaaleista kiinnostunutta suomalaista ja kansainvälistä yritystä. Asiakaskommentit ovat olleet myönteisiä.

“Asiakkailta saamamme palautteen mukaan he eivät pysty erottamaan selluloosakalvoamme ja perinteisiä muovikalvoja toisistaan”, Harlin kertoo.

VTT arvioi, että uusi sellupohjainen pakkausmateriaali voi olla teollisessa käytössä viidessä vuodessa.

Päivi Ikonen

(Kuva VTT) Näytettä ekologisesta selluloosakalvosta tarkastelevat VTT:n Bioruukissa tutkimustiimin päällikkö Vinay Kumar ja tutkimusprofessori Ali Harlin. ”Tavoitteenamme on edistää kestävien materiaalien yleistymistä alalla, joka on riippuvainen pakkausmateriaaleista”, Harlin linjaa.

Aiheesta aiemmin:

VTT pilotoi uutta läpinäkyvää selluloosakalvoaan


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia