Muun muassa uusiutuvat ja biopohjaiset raaka-aineet sekä tekoäly ja datan hyödyntäminen vaikuttavat merkittävästi suomalaisen kemianteollisuuden kehitykseen.
Tämä käy ilmi Kemianteollisuus ry:n VTT:ltä tilaamasta ennakointiselvityksestä, joka toteutettiin alkuvuodesta 2024.
Muita merkittäviä tekijöitä ovat selvityksen mukaan osaajien saatavuus ja geopoliittiset jännitteet.
Selvityksen tavoitteena oli tunnistaa toimialan tulevaisuutta muokkaavia keskeisiä trendejä, auttaa varautumaan niihin ja näyttää suuntaa kestävämmälle toiminnalle.
Isossa osassa hiilidioksidin talteenotto ja hyödyntäminen
Kestävämmän kemianteollisuuden kehitys pohjautuu bioraaka-aineiden lisäksi muun muassa tehokkaampiin kiertotalousratkaisuihin ja hiilidioksidin talteenottoon ja hyötykäyttöön.
”Siirtymä tulevaisuuden kemianteollisuuteen perustuu bio-, kierto- ja vetytalouden tuottamiin raaka-aineisiin, uusiin tuotantoprosesseihin ja tuotteisiin”, vahvistaa Kemianteollisuus ry:n asiantuntija Alexandra Peth.
Edistysaskeleet vaativat investointeja mutta luovat myös teknologisia ja liiketoiminnallisia mahdollisuuksia.
Esimerkiksi CCU-tuotteiden (Carbon Capture and Utilisation) vuosittainen arvo Suomessa voisi vuonna 2040 olla jopa seitsemän miljardia euroa.
Tekoäly nopeuttaa vihreää siirtymää
Tekoäly nopeuttaa uusien materiaalien ja kemikaalien kehitysprosesseja, pienentää kustannuksia ja parantaa toimitusketjujen läpinäkyvyyttä.
Digitaalisten metaversumien, kuten tuotantolaitosten digitaalisten kaksosten, hyödyntäminen tekee tuotekehityksestä ja prosessien testaamisesta tehokkaampaa ja ympäristölle hellävaraisempaa.
Osaajien saatavuuden parantamiseksi tarvitaan joustavia koulutusmalleja ja vahvempaa satsausta luonnontieteiden ja teknologian koulutukseen.
Suomalaisen kemianteollisuuden on osattava toimia myös tilanteessa, jossa maailmanlaajuiset jännitteet ja kilpailu kriittisistä resursseista kiristyvät.
Lue myös:
Kemianteollisuus ry vetämään Euroopan laajuista miljoonaselvitystä osaajatarpeista
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!