Biokemisti Carmela Kantor-Aaltonen rakentaa hyvää toimintaympäristöä suomalaisille bioalan yrityksille.
Sisko Loikkanen
”Luonnontieteiden osaajilla on nyt tuhannen taalan paikka. Ei kannata vaipua epätoivoon vaan ryhtyä toimimaan.”
Näin sanoo Suomen Bioteollisuus ry:n asiamies Carmela Kantor-Aaltonen.
Viesti on suunnattu etenkin nuorille, joiden Kantor-Aaltonen on huomannut kantavan erityistä huolta ilmastonmuutoksesta. Itse hän on tilanteen vakavuudesta huolimatta optimistinen.
”Ihmisen kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Samoilla konsteilla, joilla selätämme koronakriisin, selviämme myös ilmastonmuutoksesta: tieteen, teknologian ja hyvien poliittisten päätösten avulla.”
Ilmastouhan torjumiseen hän luettelee suoralta kädeltä tukun keinoja, kuten tuotteiden valmistamisen ilmakehästä kaapatusta hiilidioksidista, jätteistä ja biopohjaisista raaka-aineista.
Biotieteet ovat hänen mukaansa vaiheessa, jossa ne todella kykenevät vastaamaan vuosikymmeniä sitten ladattuihin odotuksiin. Ympäristön lisäksi hyötyjiä ovat moderni ruoantuotanto, lääketiede ja terveydenhuolto.
”Meillä ei olisi diagnostisia testejä, rokotteita eikä biologisia lääkkeitä ilman bioteknologiaa”, biokemisti muistuttaa.
”On ollut huikeaa seurata, millaisia uskomattomia tuloksia tutkijat ja yritykset ovat lyhyessä ajassa saavuttaneet taistelussa koronavirusta vastaan.”
Möykyt kiinnostivat
Carmela Kantor-Aaltonen viehättyi luonnosta ja luonnontieteistä jo lapsena kerätessään kasveja yhdessä äitinsä kanssa.
”Taidan kuulua viimeisiin ikäluokkiin, jotka kokosivat kasvion koulun kesätehtävänä”, hän arvelee.
Kotikulmiaan, puutarhakaupunki Tapiolaa, hän muistelee ainutlaatuisena kasvuympäristönä.
Pihaan tupsahti harva se päivä bussilasti turisteja ihailemaan modernia arkkitehtuuria, mutta lapset pelasivat häiriintymättä kirkkistä ja kymmentä tikkua laudalla. Urheilullinen tyttö kelpuutettiin välillä mukaan jopa poikien futismatseihin.
”Tosin vain maalivahdiksi mutta kuitenkin.”
Vuodet Tapiolan yhteiskoulussa olivat ”merkittävää aikaa”. Silloin solmitut ystävyyssuhteet ovat kantaneet näihin päiviin asti.
Maineikkaan oppilaitoksen taso oli 1970-luvulla korkea. Kantor-Aaltonen kehuu muun muassa erinomaisia biologianopettajiaan Ilta Kankaanrintaa ja Antero Korpista.
”Lukion jälkeisissä opinnoissa konkretisoitui, kuinka hyvät eväät olimme heiltä saaneet.”
Helsingin yliopistoon lähtenyt Kantor-Aaltonen yhdisti biologian kemiaan ryhtymällä opiskelemaan biokemiaa, joka tuntui heti omalta alalta.
”Yksi kemistiystäväni sanoi kerran, että kemiassa käsitellään atomeja, ioneja, molekyyleja ja niiden reaktioita, mutta biokemiassa reagoivat möykyt keskenään. Juuri ne möykyt kiinnostivat minua.”
Tuolloin Unioninkadulla sijainneessa biokemian laitoksessa oppia jakoivat legendaariset professorit Ossi Renkonen, Juhani ”Jude” Jänne, Nils Ellfolk ja myöhemmin Carl ”Calle” Gahmberg. Mieleen jäivät varsinkin Renkosen pitämät luennot.
”Hän oli omistautuva, vaativa opettaja, eikä passiivinen nuokkuminen luentosalissa käynyt päinsä ollenkaan, vaan kuulijoiden piti osallistua aktiivisesti. Näin opetuksesta sai myös paljon irti.”
Laitoksen perusajatuksena oli ajankohtaisen tutkimuksen kytkeminen opetussisältöihin. Kantor-Aaltonenkin pänttäsi lopputenttiin kaksi vuosikertaa julkaisusarjasta Trends in Biochemical Sciences.
”Se oli aika kova urakka.”
Gradunsa hän teki Gahmbergin ryhmässä dosentti Kimmo Kahrin ohjauksessa. Hiilihydraattikemiaa ja immunologiaa yhdistelleen työn keskeisenä aiheena olivat verisolujen pintojen muuttuvat sokerirakenteet.
Innostus oli suurta eikä tunteja laskettu, joten päivät venyivät pitkiksi.
”Labrasta päädyttiin jälkipuinteihin milloin pesiskentälle, milloin ravintolaan, kerran Tukholmaan asti”, Kantor-Aaltonen naurahtaa.
Lisensiaatintyö leukosyyttien pintaproteiinin karakterisoinnista ja puhdistuksesta valmistui juuri ennen kuin nuori tutkija aloitti toisen äitiyslomansa.
Kun Kantor-Aaltonen palasi töihin, hänestä tuli laitoksen maksupalveluyksikön vetäjä. Yksikössä valmistettiin tutkijoille synteettisiä peptidejä proteiinien rakennetutkimukseen.
”Synteesimenetelmänä oli automatisoitu kiinteän kantajan menetelmä, josta Bruce Merrifield oli saanut kemian Nobelin vuonna 1984. Pääsin kuuntelemaan Merrifieldin luennonkin, kun hän vieraili Helsingissä.”
Uusi näkökulma
Carmela Kantor-Aaltonen ehti hoitaa yliopistossa monenlaisia tehtäviä, kunnes akateemisen uran epävarmuus sai hänet miettimään, mitä tiedemaailman ulkopuolella olisi tarjolla.
Kun ystävä pikkujoulujuhlassa mainitsi sijaisuudesta Bioteollisuus ry:ssä, Kantor-Aaltonen haki paikkaa ja sai sen. Näin hänelle avautui näköala siihen, kuinka tieteen hedelmiä hyödynnetään elinkeinoelämässä.
”Tutkimus on pitkälle tiimityötä, mutta vertaisin silti yliopistotutkijaa yksityisyrittäjään. Bioteollisuus ry:ssä jouduin ja pääsin katsomaan asioita uudesta ja laajemmasta vinkkelistä yritysten kannalta.”
Työ vei mukanaan, ja Kantor-Aaltonen jäi sille tielleen. Nyt hän on hoitanut toimialajärjestön asiamiehen pestiä jo toistakymmentä vuotta. Järjestön jäseninä on niin pieniä startupeja kuin suuria teollisten entsyymien valmistajia ja lääkeyrityksiä.
”Tavoitteemme on, että Suomessa olisi niille kaikille mahdollisimman hyvä toimintaympäristö”, asiamies linjaa.
Suomen Bioteollisuus ry edistää bioalan tunnettuutta ja biotekniikan hyödyntämistä tuotteissa ja palveluissa. Se pyrkii vaikuttamaan myös alan rahoitukseen ja lainsäädäntöön. Oleellinen osa asiamiehen työtä ovat esitykset erilaisille yleisöille.
Koska alan markkinat ovat globaalit, toimenkuvaan kuuluu myös yhteistyö kansainvälisten organisaatioiden kanssa.
”Olemme esimerkiksi järjestäneet tapahtumia Suomessa osana Euroopan biotekniikan viikkoa. Lisäksi olemme mukana ChemBio-kokonaisuudessa”, kertoo Kantor-Aaltonen, jolle antoisinta työssä ovat tapaamiset monenlaisten ihmisten ja sidosryhmien kanssa.
”Suomi on pieni maa, joten alan toimijat tuntevat toisensa, ja kynnys yhteydenottoihin on matala. Myös suhteet viranomaisiin ovat hyvät.”
Oman siivunsa työviikosta ottaa Kantor-Aaltosen toinen tehtävä emojärjestö Kemianteollisuus ry:n osa-aikaisena johtavana asiantuntijana, jonka vastuulla ovat kansallinen innovaatio- ja tiedepolitiikka ja yhteistyö yliopistojen kanssa.
Silloin tällöin yhteistyökuviot vievät nykyisen järjestöammattilaisen takaisin laboratorioon, jossa valkoisiin takkeihin pukeutuneet tutkijat tuijottavat mikroskooppeihinsa. Joskus näky aiheuttaa Kantor-Aaltosessa ”lievää haikeutta”.
”Mutta sitten mieleen pulpahtavat pieleen menneet kokeet ja hytiseminen kylmähuoneessa vahtimassa tukkeutunutta kromatografiapylvästä, ja haikailut jäävät sikseen”, hän nauraa.
Vapaa-aikanaan Kantor-Aaltonen on populaarikulttuurin suurkuluttaja, jolle musiikki ja elokuvat ovat tärkeitä henkireikiä.
”Kirjaharrastustani on lisännyt liittyminen naisten lukupiiriin. Luen lähinnä kaunokirjallisuutta, jonkin verran myös elämäkertoja.”
Aviomies on tehnyt hänestä penkkiurheilijan, ja pari on tuttu näky HJK:n ottelukatsomoissa.
”Myös mökkeily ja metsässä samoilu ovat minulle mieluista puuhaa. Kuntoani pidän yllä pitkillä kävelylenkeillä.”
Carmela Kantor-Aaltonen
- Syntynyt vuonna 1959.
- Ylioppilas 1977, Tapiolan yhteiskoulu. Filosofian kandidaatti 1985, filosofian lisensiaatti (biokemia) 1991, Helsingin yliopisto.
- Helsingin yliopisto: tutkija (biotieteiden laitos) 1986–2007, assistentti 1990–1993, avoimen yliopiston opettaja 1994–1996, yliopisto-opettaja (bio- ja ympäristötieteiden laitos) 2008–2009.
- Picea Tech Oy: tapahtumakoordinaattori 2002–2003.
- Suomen Bioteollisuus ry: asiamiehen sijainen 2000–2001, 2002–2003, projektikoordinaattori 2004–2005, asiamies 2009–.
- Kemianteollisuus ry: johtava asiantuntija 2016–.
- Harrastaa musiikkia, elokuvia, lukemista, luonnossa liikkumista ja penkkiurheilua.
- Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista lasta.
Juttu on julkaistu numerossa 1/2021 Kemia-lehden sarjassa Suomalaiset naiset ja kemia.
(Kuva: Kemianteollisuus ry) Carmela Kantor-Aaltonen nostaa työkseen bioteollisuuden profiilia. ”Viestitän ahkerasti alan positiivisista uutisista muun muassa sosiaalisessa mediassa”, hän kertoo.
