Kun sotilaat taistelevat, myös kotirintaman on kestettävä. Siviili-Suomea kannatteli viime sotien aikana harteillaan iso joukko naisia tehdastyöläisistä talonemäntiin ja kemisteistä kuorma-autokuskeihin.
Kalevi Rantanen
Kirjailija ja historioitsija Kaari Utrion tunnettu tietokirja Eevan tyttäret (Tammi 1984) ilmestyi liki neljä vuosikymmentä sitten. Teos avasi suurelle lukijakunnalle unohdetun ja vaietun puolen historiasta.
Valtavirran sotajutut ovat keskittyneet Aatamin poikien tekemisiin. Kunniakorokkeelle nostetaan yleensä kaksi miesjoukkoa.
Ensiksi tulevat ”monttumiehet” eli etulinjan taistelijat. Heidän jälkeensä kotirintaman johtajat ja ammattimiehet. Tärkeä työ teki heistä rintamamiesten veroisia sankareita, vaikka kuolemanvaara oli pieni.
Naisista on puhuttu ohimennen, usein vähän alentuvasti, jonkinlaisina puolisankareina.
Standardikäsitys ei tee oikeutta naisten panokselle. Sota tarvitsee sotilaita, mutta yhtä paljon sotilaat tarvitsevat aseita, ammuksia, ruokaa ja vaatteita.
Arvatkaapa, ketkä ne viime sotien (1939–1944) aikana tuottivat.
Suunnilleen puolet teollisuuden ja yli puolet sotateollisuuden työntekijöistä oli jatkosodan (1941–1944) aikana naisia. Kaikkiaan puolustusvoimien tukitehtäviin osallistui 150 000 naista, joista 130 000 kotirintamalla.
Naiset valmistivat kranaatteja, sytyttimiä, tykkien putkia, kiväärien piippuja ja muuta taistelussa tarvittavaa. Yllättäen huomattiin, että raskaimmatkin metalliteollisuuden koneet tottelivat myös naisen kättä.
Tarvittaessa naiset tarttuivat myös kuorma-auton rattiin, mistä tuore suurteos Suomen naisten sota (Amanita 2021) – kirjoittajinaan Sari Savikko, Hanna Pukkila-Toivonen ja Kaari Utrio – kertoo näin:
”Kyllä moni sotapoika kääntyi katsomaan, kun tavaroilla lastattu iso kuorma-auto kulki hentoisen naisen ohjaamana pitkin maaseudun teitä.”
Aikalaistodistaja, toimittaja Aake Jermo (1920–1980) kykeni kohtalon oikusta katsomaan sotaa molemmilla rintamilla. Haavoittumisensa jälkeen hän jatkoi ”armeijan rullissa”, mutta kotirintamalla.
Myöhemmin Jermo julkaisi kirjan Kun kansa eli kortilla (Otava 1974), jossa hän pystyi yhdistämään omat muistitietonsa haastatteluaineistoon ja kirjallisiin lähteisiin.
”Kunpa se kamala aika ei enää koskaan tulisi takaisin”, turkulainen liikenneneuvos Yrjö Forblom lausui.
Sen jälkeen Förblom selosti värikkäästi Jermolle, millaista oli kulkea hakapöntön voimalla.
Auto saattoi pysähtyä milloin tahansa. Kuljettajan oli mentävä hämmentämään pilkkeitä. Jos nuohoaminen ei riittänyt, oli tarkistettava koko kaasutinjärjestelmä.
Vian etsimiseen ja korjaamiseen saattoi huveta kaksi tai kolme tuntia.
Emännät puursivat patsaan arvoisesti
Ruuan tuotanto oli yhtä rankkaa kuin häkäpönttöauton kuljettaminen.
Jos jollekin Suomen historian sankarille vielä pystytetään patsas, hyvä ehdokas on maalaistalon emäntä.
Sodan syttyessä yli puolet suomalaisista eli maataloudesta.
Maatiloista 80 prosenttia oli pieniä perhetiloja. Ennen sotaa pientilojen emännät tekivät keskimäärin 12-tuntisia työpäiviä. Työviikko oli seitsenpäiväinen. Jokaisena päivänä emäntä käveli ainakin 30 kilometriä.
Vuonna 1917 säädetty kahdeksan tunnin työpäivä kosketti pitkään vain osaa työvoimasta.
Kun miehet olivat lähteneet rintamalle, maalaisemännät joutuivat pidentämään työpäiväänsä entisestään.
Sotilailla oli välillä lomia ja hiljaisina aikoina vapaahetkiä rintamalla, kun taas emännät ahersivat ilman taukoja.
Tavallisten maatöiden päälle kasaantui lisää rasitteita, kuten tuotteiden luovutusvelvollisuus paperisotineen. Yli puolen miljoonan miehen armeija oli muonitettava ja vaatetettava ja samaan aikaan huolehdittava kaikista muistakin.
Entä millaisen panoksen yhteiseen hyvään antoivat kemistit, laborantit ja muut kemian ammattilaiset? Syntyikö sota-aikana keksintöjä ja innovaatioita? Kuka suomalaisnainen teki surullisen ennätyksen kantamalla kotirintaman taakkaa peräti 15 vuotta?
Juttu Eevan tyttäristä kotirintamalla on julkaistu Kemia-lehden numerossa 2/2022. Voit lukea koko jutun täältä.
(Kuva SA-kuva) Puolustusvoimien veripalveluaseman työntekijä selvittää luovuttajan veriryhmää tutkimalla veren saostumista koelasilla. Verta tarvittiin jatkuvasti.
Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
- Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.
