Green North Energy Oy edistää vihreän vetyhankkeensa suunnittelua. Yhtiö on varannut tarkoitusta varten tontin Naantalin Luolajasta.
Yhtiö on jo aiemmin allekirjoittanut vetyhankkeeseen liittyvän aiesopimuksen Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n kanssa.
Green Northin tähtäimessä ovat uusiutuvaan sähköön pohjautuvat vetytuotteet eli synteettiset polttoaineet ja kemikaalit.
Ensisijaisesti Green North aikoo keskittyä vihreään ammoniakkiin. Vihreät vetypolttoaineet ovat erityisen merkittävässä roolissa merenkulussa, jonka energiatarpeisiin akkuteknologia ei riitä vastaamaan.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan ammoniakkia tarvitaan myös maatalouden huoltovarmuuden turvaamiseen. Ammoniakki on lannoitteiden keskeinen raaka-aine, josta valtaosa on tuotu Suomeen Venäjältä.
Lopullista päätöstä odotetaan
Green North tekee parhaillaan selvityksiä yhdessä Naantalin kaupungin, kehitysyhtiö Green Industry Parkin ja viranomaistahojen kanssa. Niiden pohjalta yhtiö tekee lopullisen päätöksen tuotantolaitoksen tai sen osien sijoittumisesta alueelle.
”Naantali on erinomainen paikka vihreiden vetytuotteiden valmistukseen. Täällä on infra valmiina, erinomainen logistinen sijainti, ja hukkalämpö hyödynnetään Turun kaukolämpöverkossa”, sanoo Green North Energyn toimitusjohtaja Jussi Ylinen tiedotteessa.
”Turun seudulla on erityisosaamista kemian prosessiteollisuudessa, mikä mahdollistaa menestymisen teollisen mittakaavan toiminnassa, kuten korkean jalostusarvon vetytaloudessa”, lisää Green Industry Parkin toimitusjohtaja Linda Fröberg-Niemi.
Green North Energy on vuonna 2021 perustettu vihreän energian hankekehitysyhtiö, jonka suurimmat yritysomistajat ovat insinööri- ja suunnittelutoimisto Elomatic ja sijoitusyhtiö Flexens.
(Havainnekuva GNE) Naantalin laitos tuottaisi ensisijaisesti vihreää ammoniakkia.
Aiheesta aiemmin:
Naantalin vetylaitoshanke sai uutta vahvistusta
Naantalin voimalan alueelle suunnitteilla vedyn tuotantolaitos