Kokkolalainen Hycamite TCD Technologies on ottanut käyttöön vedyntuotannon testilaitoksensa. Yhtiö tekee laitoksessa jatkotutkimuksia ja testaa kehittämiään menetelmiä, joilla tuotetaan vetyä maakaasusta ilman hiilidioksidipäästöjä.
Maa- ja biokaasun metaanimolekyylit pilkotaan prosessissa vedyksi ja kiinteäksi puhtaaksi hiileksi, jota käytetään esimerkiksi sähköautojen akkujen valmistukseen. Uuden teknologian taustalla on Oulun yliopiston pitkäaikainen soveltavan kemian tutkimus.
Pienen testilaitoksensa avulla yhtiö valmistautuu käynnistämään teollisen pilottilaitoksen Kokkolan suurteollisuusalueella Kokkola Industrial Parkissa (KIP). Pilottilaitoksen rakennustöiden on määrä startata ensi vuonna.
Laajamittaisen vedyntuotannon Hycamite pyrkii aloittamaan parin lähivuoden aikana.
Kemian-, lannoite- ja öljynjalostusteollisuus käyttävät jo nyt suuria määriä vetyä raaka-aineena, mutta tähän asti vedyn tuotanto on aiheuttanut paljon hiilidioksidipäästöjä.
Lähitulevaisuudessa päästöttömästi palavaa vetyä ryhdytään hyödyntämään myös energianlähteenä, joka tasapainottaa tuulisähkön määrän vaihteluita.
Vedystä voidaan valmistaa myös ilmastoneutraaleja synteettisiä polttoaineita, jotka korvaavat esimerkiksi öljypohjaiset lentopetrolin, dieselin ja bensiinin.
(Kuva Hycamite) Hycamite käyttää teknologiassaan sähkölämmitteisiä kiinteäpeti- ja leijukerrospetireaktoreita. Reaktorissa maa- tai biokaasun metaani pilkotaan lämmön ja katalyytin avulla puhtaaksi vedyksi ja kiinteäksi, korkealaatuiseksi akkuvalmistukseen sopivaksi hiileksi.
Aiheesta aiemmin: