Suomalaisille järville ovat tyypillisiä merkittävät vuodenaikaisvaihtelut. Kesällä vesi on lämmintä ja jääpeitteisenä talvena kylmää.

”Kalojen kasvukausi on kesällä, jota seuraa laihtuminen talvella ja sitä seuraavana kutuaikana keväällä”, kuvailee tutkimusryhmän johtaja, professori Kimmo Kahilainen Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta.

Kylmempinä kuukausina kaloille on tarjolla vähemmän ravintoa, ja myös niiden aineenvaihdunta hidastuu.

Kalojen elohopeapitoisuus voi talvella ja keväällä olla 30–40 prosenttia suurempi kuin kasvukauden päättyessä loppukesällä ja syksyllä.

Tutkimuksen mukaan erot olivat suurimpia petokaloilla, kuten kalastukselle merkittävillä lajeilla kuhalla ja ahvenella, jotka molemmat ovat myös tärkeitä ruokakaloja.

Vaikka havaitut elohopeapitoisuuden erot olivat selviä, yksikään mitatuista pitoisuuksista ei ylittänyt kalan syönnille asetettua rajaa. EU:ssa raja-arvot elohopean saannille ovat useimmissa kalalajeissa 0,5 milligrammaa kiloa kohden.

”Kalastukselle rajoituksia kutuaikana”

Talvi on erittäin tärkeä luonnon kiertokulkuun vaikuttava tekijä. Kylmien kuukausien vaikutuksia järvien ekosysteemeihin ei kuitenkaan tunneta kovin hyvin.

Kenttätutkimuksia tehdään talvisin vain vähän, sillä tutkimus kylmänä vuodenaikana edellyttää fyysisesti intensiivistä, pitkäaikaista työskentelyä pakkasessa ja heikossa valaistuksessa.

”Tekemiemme ahven- ja kuhahavaintojen perusteella luonnonkalojen elohopeaseurantaa tulisi kuitenkin tehdä myös talvella, jolloin pitoisuudet ovat korkeampia”, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, väitöskirjatyöntekijä Alex Piro.

”Myös ihmisravinnon ja kalastuksensäätelyn näkökulmasta kestävä ratkaisu olisi rajoittaa kalastusta kalojen kutuajan läheisyydessä.”

Tutkimusartikkeli kalojen elohopeapitoisuuden vuodenaikaisvaihtelusta on julkaistu Environmental Research -tiedesarjassa.

(Kuva Kimmo Kahilainen) Kalaa sisältävällä ravinnolla on hyviä terveysvaikutuksia, mutta samalla kala on ihmiselle merkittävin myrkyllisen elohopean lähde.