Suomen joukkue valmentajineen kemian olympialaisten avajaisseremoniassa Riadissa. Vasemmalta Valto Daavittila, Eemeli Myllymäki, Jasper Kantoluoto, Severi Sulander, Miia Mäntymäki ja Juulia Talvitie. Kuva: Ahad Jameel/Helsingin yliopisto.

Kemiakin on olympialaji – Suomen nuoret saalistivat kesän kansainvälisistä kisoista seitsemän mitalia

Suomalaiset lukiolaiset nappasivat kolme pronssimitalia ja kunniamaininnan vuoden 2024 kansainvälisissä kemiaolympialaisissa.

Saavutus on suomalaisittain loistava, sillä kaikki edustusjoukkueen jäsenet on viimeksi palkittu olympialaisissa vuonna 2011.

Mainiota olympiamenestystä edelsi pohjoismaisista kemiakilpailuista kotiin tuotu kahden hopean ja kahden pronssin saalis.

Joukkueen muodostivat Töölön yhteiskoulun lukion Valto Daavittila ja sipoolainen Severi Sulander, Tampereen klassista lukiota käyvä Eemeli Myllymäki Vesilahdelta ja Jasper Kantoluoto Lahden lyseosta.

Jo 56. kerran järjestetyissä olympialaisissa ottivat pronssia Daavittila, Kantoluoto ja Sulander, kunniamaininnan Myllymäki.

Seitsemänsien pohjoismaisten kisojen hopeamitalit saavuttivat Myllymäki ja Sulander, kun taas pronssisijalle ylsivät Kantoluoto ja Daavittila.

Joukkueen valmentajina ja huoltajina toimivat Helsingin yliopiston kemian opettajat Juulia Talvitie, Miia Mäntymäki ja Kjell Knapas.

Viileästä Oslosta kuumaan Riadiin

Pohjoismaiden mestaruudesta (Nordic Chemistry Olympiad, NChO) kisattiin tällä kertää Oslossa. Olympiamestaruudet (International Chemistry Olympiad, IChO) ratkottiin Saudi-Arabian Riadissa.

Molemmat kilpailut koostuvat käytännön kokeesta ja teoriakokeesta, jotka kestävät viisi tuntia. Etenkin kemiaolympialaisissa tehtävät ovat erittäin haastavia.

Kemiaolympialaisissa jaetaan kultaa 10 prosentille osallistujista, hopeaa 20 prosentille, pronssia 30 prosentille ja kunniamaininnat 10 prosentille.

Pohjoismaisissa kisoissa mennään kunniamainintoja lukuun ottamatta samalla mallilla.

Suomen edustajat kansainvälisiin kisoihin valitaan kansallisen kilpailun ja Helsingin yliopiston järjestämien valmennusleirien perusteella. Kilpailutoimintaa pyörittää Matemaattisten aineiden opettajien liitto.

Päivi Ikonen

Lue myös:

Anja Haavisto vei Suomen kemian olympialaisiin


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia