Kuluttajapakkaukset halutaan käyttää uudelleen – ratkaisut haussa

Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Vaasan yliopisto etsivät keinoja, joilla kuluttajapakkaukset voitaisiin käyttää uudelleen.

4everPack-tutkimushankkeeseen osallistuvat myös Berner, Borealis, Brightplus, Kamupak, Kesko, Kiilto, Kotipizza, Metsä Board, Nordic ID, SOK, Tomra ja UpCode. Lisäksi mukana ovat Helsinki sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus.

Vaikka pakkausten kierrätystä on pyritty parantamaan, käytettyjä pakkauksia ja niiden materiaaleja päätyy yhä roskaamaan luontoa.

Business Finlandin rahoittaman hankkeen tavoitteena on, että pakkaukset eivät jatkossa muuttuisi elinkaarensa missään vaiheessa hyödyntämättömäksi jätteeksi. Sen sijaan pakkauksen arvon tulisi säilyä käyttökerrasta toiseen.

Uudelleenkäyttö tuodaan nykyaikaan

Pakkauksia on käytetty uudelleen ennenkin, mutta tutkijat pyrkivät nyt tuomaan uudelleenkäytön nykyaikaan.

”Uskomme, että erilaisten mobiiliapplikaatioiden ja pakkausten seurannan mahdollistavien yksilöintitietojen ansiosta uudelleenkäyttöä voitaisiin tehdä huomattavasti aiempaa turvallisemmin ja tehokkaammin”, sanoo projektipäällikkö Jussi Lahtinen VTT:stä.

Pakkausten käyttäminen uudelleen vähentäisi neitseellisten materiaalien tarvetta ja optimoisi arvoketjun toimintaa, varastoja ja logistiikkaa.

”Pakkaukset ja pakkaaminen ovat olennainen osa nykyaikaista tehokasta ruoan ja tuotteiden logistiikkaa”, muistuttaa hanketta johtava VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.

Pakkausten systeemisillä ratkaisuilla voidaan vähentää sekä ruokahävikkiä että ympäristön roskaantumista.

Fokuksessa niin materiaalit kuin logistiikka

4everPack-hanke selvittää erilaisia tapoja toteuttaa pakkausten uudelleenkäyttöä. Ratkaisuja haetaan sekä pakkausmateriaaleista, pakkausten seurannasta ja digitaalisista työkaluista että logististen mallien kehittämisestä.

”Hankkeen tavoitteena on tuottaa sellaista tutkimustietoa, jota hyödyntäen suomalaiset yritykset voivat toimia edelläkävijöinä pakkausten uudelleenkäytön markkinassa”, kertoo Vaasan yliopiston professori Hannu Makkonen.

”Tämän takia hankkeessa kartoitetaan myös laajasti eurooppalaisten kuluttajien näkemyksiä ja kiinnostusta pakkausten uudelleenkäyttöön sekä arvioidaan erilaisten liiketoimintamallien soveltuvuutta eri markkinoilla.”

(Kuva Scanstockphoto) Ei ole kauan siitä, kun valtaosa virvoitusjuomista liikkui Suomessakin uudelleenkäytettävissä pulloissa. Muitakin pakkauksia voitaisiin ryhtyä käyttämään uudelleen.


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia