Jorma Toppari haluaa korostaa yhteistyötä ja sen merkitystä tulokselliselle tutkimustyölle. Kuva: Turun yliopisto.

Lisääntymistoksikologian ja ympäristölääketieteen osaaja – professori Jorma Toppari palkittiin

Turun yliopiston professori Jorma Toppari on saanut vuoden 2024 Maud Kuistilan palkinnon.

Maud Kuistilan muistosäätiö jakaa vuosittaisen 20 000 euron tunnustuspalkinnon ansioituneille lääketieteen tutkijoiden kouluttajille.

Jorma Topparia luonnehditaan innostavaksi ja inspiroivaksi ohjaajaksi, jonka johdolla tutkimustyö etenee rakentavassa ja kannustavassa ilmapiirissä.

”Toppari on myös omalla esimerkillään opettanut laajan yhteistyön, toisten tutkijoiden kunnioittamisen sekä pitkäjänteisen työn merkityksen”, siteeraa säätiön tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja, professori Heikki Joensuu.

Laaja-alainen moniosaaja

Laaja-alaisesta tietämyksestään tunnettu Toppari on moniosaaja.

Kansainvälisesti arvostettu lisääntymistoksikologian ja ympäristölääketieteen asiantuntija on tehnyt merkittävän uran myös lasten ja nuorten diabetekseen keskittyvässä tutkimuksessa.

Lisäksi hän on tiedeviestijä, joka on ollut päätoimittajana, toimittajana ja toimituskunnan jäsenenä useissa lääketieteellisissä julkaisusarjoissa. Hän osallistuu aktiivisesti myös tieteen popularisointiin.

Yhteistyön lisäksi tarvitaan rahoitusta

Jorma Toppari itse korostaa sekä kansallisen että kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä.

”Huippusaavutuksiin on mahdollista yltää, kun tutkimusryhmässä on sopivasti erilaista osaamista, yhteistyö sujuu ja töitä tehdään määrätietoisesti – harva pääsee huipulle yksin”, professori sanoo.

”Tietysti tarvitaan myös riittävää tutkimusrahoitusta, ja sen turvaamisessa säätiöillä on keskeinen rooli.”


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia