Juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran numerossa 7/2018 osana Suomalaiset naiset ja kemia -sarjaa.
Suomen biomassoista saadaan tulevaisuudessa irti yhä enemmän entsyymien avulla, uskoo professori Maija Tenkanen.
Sisko Loikkanen
Helsingin yliopiston professorilla Maija Tenkasella on takanaan jo pitkä työsarka entsyymien tutkijana. Uran tähänastinen kohokohta tulee mieleen etsimättä: se on Wallenbergin palkinto, jonka Tenkanen vastaanotti vuonna 2003.
”Metsätieteen Nobel” myönnettiin tuolloin suomalaisryhmälle, johon kuuluivat myös professori Tapani Vuorinen Teknillisestä korkeakoulusta ja tutkijat Johanna Buchert ja Anita Telemann VTT:stä.
”Oli se huikea kokemus”, Tenkanen muistelee Tukholmassa järjestettyjä seremonioita.
Palkinnon jakoi Ruotsin kuningas, ja juhlintaa kesti kolme päivää. Mukana olivat myös palkittujen perheet.
”Tapasimme sekä Kaarle Kustaan että Silvian. Etenkin lapsia jännitti kovasti kuninkaallisten kättely, vaikka meille oli etukäteen opetettu tarkasti niiaamiset ja muut käytöstavat”, Tenkanen naurahtaa.
Arvostettu tunnustus tuli sellunkeiton kemiaan liittyvästä keksinnöstä. Ryhmä löysi uudella, entsyymeihin perustuvalla analyysimenetelmällään sellusta yllättäen tuntemattoman yhdisteen, jonka rakenne selvisi NMR-spektroskopialla.
”Yhdiste osoittautui heksenuronihapoksi, jonka oli uskottu tuhoutuvan sellun keittoprosessissa. Me osoitimme, että näin ei tapahdu. Aiemmat menetelmät eivät olleet kyenneet asiaa havaitsemaan.”
Seuraavaksi tutkijat kehittivät keinon, jolla happo saadaan sellusta pois. Näin kyettiin vähentämään kalliiden valkaisukemikaalien määrää ja samalla selluntuotannon ympäristökuormaa.
Innovaation arvo on vain kohonnut vuosien myötä, sillä eukalyptussellu sisältää paljon enemmän heksenuronihappoa kuin havupuusellu.
”Keksinnön merkitys korostuu nyt, kun suomalaiset rakentavat maailmalle uusia eukalyptussellutehtaita.”
Maija Tenkasen professuurin ala yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa on biotuotannon kemia. Hän on opettanut niin peruskemiaa fukseille kuin pitänyt entsyymikursseja tohtoriopiskelijoille.
Tutkijana Tenkanen on parhaillaan mukana Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, jossa etsitään mikrobeista ja puista uusia entsyymejä hiilihydraattien hapettamiseen. Projektiin osallistuvat myös Aalto-yliopisto ja Luonnonvarakeskus.
Tenkanen uskoo, että biopohjaisista hiilihydraateista ja sokereista valmistetaan tulevaisuudessa erilaisia tuotteita muun muassa entsyymejä hyödyntämällä.
”Oligosakkarideissa on useita hydroksyyliryhmiä. Ongelmana on, ettei tiettyä ryhmää pystytä spesifisti hapettamaan perinteisin kemiallisin menetelmin. Me metsästämme entsyymejä, joilla on kyky hapettaa vain tietty hydroksyyliryhmä aldehydiksi tai ketoniksi.”
Lähtöaineena voi Tenkasen mukaan toimia yhtä lailla selluteollisuuden sivuvirta, viljasta tuleva maltoosi kuin herasta saatava laktoosi.
Äskettäin päättyneessä hankkeessa hyödynnettiin galaktoosioksidaasia, entsyymiä, joka hapettaa spesifisti galaktoosin primaarisen hydroksyyliryhmän aldehydiksi. Reaktion avulla tutkijat valmistivat galaktoosia sisältävistä polysakkarideista hydrogeeliä ja siitä edelleen kuivaamalla aerogeeliä.
”Aerogeeli on huokoista ja kevyttä ainetta, jolla on suuri pinta-ala. Sitä voidaan käyttää muun muassa eristeenä, yhdisteiden kontrolloidussa vapauttamisessa sekä erilaisissa adsorptiosovelluksissa, esimerkiksi öljyn poistamisessa vedestä.”
Tämän vuoden alusta Tenkanen on toiminut puolet työajastaan tiedekunnan tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaavana varadekaanina, jota tulevaisuus hieman huolettaa.
”Vuodesta 2015 yliopiston ja tiedekunnan rahoituksesta on leikattu noin neljännes ja henkilöstöä vähennetty merkittävästi. Yhtälö on vaikea, kun rahoitus entisestään laskee, mutta palkat ja vuokrat nousevat.”
Tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että myös Suomen Akatemian ja Business Finlandin – entisen Tekesin – rahoitusvaltuuksia on karsittu.
Tenkanen on kuitenkin iloinen voidessaan varadekaanin ominaisuudessa olla mukana puolustamassa ja luomassa tutkimuksen edellytyksiä.
”Meillä on tiedekunnassa mahtavia opiskelijoita ja loistavia tutkijoita, jotka tekevät ajan hermolla olevaa, korkeatasoista, yhteiskuntaa hyödyttävää työtä.”
Tapiolan kasvatti
Tuusulassa syntynyt ja Helsingin Haagassa varhaisimmat vuotensa asunut Maija Tenkanen kävi koulunsa Espoossa. Niittykummun kansakoulusta hän jatkoi neljännen luokan jälkeen Tapiolan yhteiskouluun.
”Se oli upea koulu, jossa oli omat kemian, fysiikan, biologian ja maantiedon erikoisluokkansa. Viihdyin siellä tosi hyvin”, Tenkanen muistaa.
”Kemian luokassa esimerkiksi testasimme sakka- ja värireaktioita, mistä innostuin kovasti. Biologian tunneilla kasvatimme hiiriä yläluokkalaisille preparoitaviksi.”
Nuori nainen päätteli, että hänen mielenkiinnon kohteensa yhdistyisivät parhaiten biokemiassa. Ylioppilastutkinnon jälkeen sopiva opiskelupaikka löytyi Teknillisestä korkeakoulusta naapurikaupunginosasta Otaniemestä.
Sieltä Tenkanen valmistui vuonna 1988 diplomi-insinööriksi pääaineenaan soveltava biokemia ja sivuaineenaan biotekniikka ja tehdassuunnittelu. TKK:sta löytyi myös puoliso Tuomas Tenkanen, joka opiskeli kemian osastossa pari vuotta ylemmällä kurssilla.
Maija Tenkanen oli vielä teekkari, kun hän huomasi korkeakoulun ilmoitustaululla lapun, jossa VTT etsi kesätyöntekijöitä kahteen hankkeeseen.
”Hain ja sain paikan. Tarjolla olleista vaihtoehdoista valitsin Kaisa Poutasen väitöskirjatutkimuksen. Ksylaania pilkkovien entsyymien karakterisointi kuulosti kiinnostavalta.”
Näin käynnistyi vuosiksi venynyt työrupeama VTT:ssä, jossa Tenkanen jatkoi kesäpestin jälkeen opintojensa ohessa. VTT:ssä hän teki sekä diplomityönsä että oman väitöskirjansa, joissa hän paneutui hemiselluloosaan vaikuttaviin esteraaseihin, ja päätyi lopulta talon vakituiseksi tutkijaksi.
VTT:n jälkeen Tenkanen työskenteli vielä pari vuotta metsäteollisuuden yhteisessä tutkimuslaitoksessa KCL:ssä ennen Helsingin yliopistoon siirtymistään.
Vapaa-aikaansa Maija Tenkanen viettää mieluiten Nauvossa omassa saaressa, jossa perheellä on kesämökki.
”Saaresta on tullut rauhoittumisen sielunmaisemani. Yksi kohokohdista on meressä uiminen. Pienen saaren ympäri ui sopivasti reilussa puolessa tunnissa.”
Saareen kulkevat mukana myös professorin lukemiset opiskelijoiden tenttipapereista ja Suomen Kuvalehdistä dekkaripinoihin.
”Pidän varsinkin pohjoismaisista jännityskirjoista, kuten norjalaisista ja tanskalaisista dekkarisarjoista.”
Saari myös muistuttaa siitä, että tutkimusta kannattaa tehdä avoimin mielin.
”Koskaan ei voi tietää, mitä havaintoja tulee vastaan ja millaisiin innovaatioihin ne voivat johtaa. Hankimme saaren Wallenbergin palkintorahoilla”, Tenkanen hymyilee.
Maija Tenkanen
- Syntynyt Tuusulassa vuonna 1963.
- Ylioppilas 1982, Tapiolan lukio.
- Diplomi-insinööri 1988 ja tekniikan tohtori 1997, Teknillinen korkeakoulu.
- Eri tehtävissä VTT:ssä 1986–2000.
- Tutkijana KCL:ssä 2001–2002.
- Biotuotannon kemian professori Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa 2002–. Laitosjohtaja 2004–2006 ja 2014–2017.
- HY:n maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan varadekaani 2018–.
- Wallenbergin palkinto 2003.
- Naimisissa. Kolme aikuista lasta, joista Tuula Tenkanen on moninkertainen purjehduksen arvokisamitalisti.
- Harrastaa lukemista ja mökkeilyä Turun saaristossa.
(Kuva Veikko Somerpuro) Maija Tenkanen on ylpeä tiedekuntansa osaamisesta. ”Meillä on mahtavia opiskelijoita ja loistavia tutkijoita”, hän kiittelee.
Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa
