Marina Heinonen on ravinnon turvallisuuden professori ja tieteellisen tiedon puolestapuhuja.
Sisko Loikkanen
Marina Heinonen on jo 15 vuotta tunnettu Euroopan elintarviketurvallisuusviraston Efsan tieteellisenä asiantuntijana. Pesti on sivutoiminen mutta työllistävä.
”Kokouksia Italiassa pidettiin ennen kaksi kertaa kuussa. Telekonferenssien ansiosta siellä ei onneksi enää tarvitse käydä kuin kuudesti vuodessa”, Heinonen kertoo.
Parmassa sijaitseva virasto arvioi muun muassa uuselintarvikkeiden ja lisäaineiden turvallisuuden.
Nyt luupin alla ovat syötävät hyönteiset. Niiden osalta selvitetään, kuinka hyönteiset on kasvatettu, millaisessa muovissa niitä säilytetään ja tarttuuko muovista kenties haitta-aineita.
Pienen pienet ainepitoisuudet täytyy suhteuttaa ihmisten kaikkiaan syömään ruokamäärään. Samalla pitää kuitenkin tutkia, kytkeytyykö kemikaalien aineenvaihduntaan mahdollisesti jokin riski.
”Voisin kuvitella tässä vaiheessa jo tietäväni ruuan koostumuksesta paljonkin, mutta Efsassa tulee aina vain eteen uusi yhdiste tai reaktio. Opin koko ajan uutta, mikä on ihan huikeaa”, elintarvikekemian konkari hymyilee.
Harhakäsitykset kumoon
Päätyötään Marina Heinonen tekee ravinnon turvallisuuden professorina sekä elintarvike- ja ravitsemustieteiden osaston johtajana Helsingin yliopiston Viikin kampuksella.
Ruuasta on tullut herkkä aihe, joka puhuttaa laajalti. Sosiaalisessa mediassa leviää monenlaisia harhaluuloja myös elintarvikkeiden turvallisuudesta.
Heinonen taas on tutkimustiedon puolustaja, joka tuon tuostakin oikoo julkisuudessa vääriä käsityksiä. Asian on noteerannut myös Skepsis ry, joka myönsi hänelle vuoden 2019 Sokrates-palkintonsa ansiokkaasta viestinnästä.
Professori on laatinut ajankohtaisesta aiheesta myös luentosarjan. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarviketurvallisuuden opetuskokonaisuus käsittää neljä kurssia.
Heinosen oma tutkimus kohdistuu elintarvikkeiden ja hyönteisten proteiineihin. Hän on juuri kirjoittanut niiden hapettumisesta luvun tekeillä olevaan Chemical changes during processing and storage of foods -kirjaan.
Kotikeittiöstä tuttu proteiinin hapettuminen on maitotuotteiden pilaantuminen.
”Hapettuneet proteiinit eivät pysty toimimaan normaalilla tavalla. Esimerkiksi hapettunut soijaproteiini ei sovi kasvispihviin, koska sen vedensidontakyky ei ole riittävän hyvä.”
Myös proteiinien ravintoarvo pienenee niiden hapettuessa, eikä elimistö enää kykene kunnolla käyttämään niitä hyväkseen.
”Mutta riski niiden muuttumisesta myrkyllisiksi on pieni”, tutkija kiiruhtaa huomauttamaan.
Usein sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Heinonen kertoo kuitenkin syövänsä ateriansa levollisena.
”Pidän ruuasta, olen kaikkiruokainen ja kokeilen aina kaikki uutuudet. Tykkään kulkea ruokakaupoissa, katsella valikoimia ja jutella kauppiaiden kanssa. Kokkaan itse mutta arvostan myös puolivalmisteita.”
Vauhtia Amerikasta
Marina Heinosen isä oli biologi, joka työskenteli lääkeyrityksen esittelijänä. Näin tytärkin kiinnostui luonnontieteistä, mutta sysäys omalle polulle tuli muualta.
”Isotätini oli silloisen Kansanterveyslaitoksen hormoniosaston johtaja, ja tykkäsin koululaisena roikkua hänen työpaikallaan. Eräs hänen työkaverinsa kertoi tosi kiinnostavia tarinoita elintarviketieteistä.”
Heinonen aloitti alan opinnot Helsingin yliopistossa ja otti pääaineekseen elintarvikekemian. Pian hän palasi KTL:n laboratorioon, nyt harjoittelijaksi.
”Minun tehtäväni liittyi vastasyntyneiden kilpirauhashormoniseurantaan, joka käytännössä oli varsin automatisoitua analyyttistä kemiaa. Työ tuntui hyvin merkitykselliseltä, sillä sen perusteella tehtiin nopeita hoitopäätöksiä.”
KTL:ssä hän kuuli uudesta syövän ehkäisyhankkeesta. Opiskelija pyrki ja pääsi mukaan projektiin.
”Me selvitimme yli kolmensadan erilaisen elintarvikkeen, kuten kalojen, lihan, kasvisten, rasvojen ja marjojen koostumusta ja määritimme niiden karotenoidi- ja A-vitamiinipitoisuuden”, Heinonen muistelee.
Tietoja verrattiin 30 000:n tupakoivan miehen ruokavalioon ja sairastuvuuteen keuhkosyöpään.
Heinonen teki hankkeessa myös gradunsa, jossa hän tutki rintasyöpäkudoksen karotenoidipitoisuuksia. Sitten tuore maisteri sai Asla Fulbright -stipendin jatko-opintoihin Yhdysvaltoihin.
Professori Pekka Koivistoinen muutti suunnitelman.
”Hän ehdotti, että tekisin väitöskirjani Viikissä. Kun kuitenkin jo pakkasin laukkujani, päätin kirjoittaa Amerikassa toisen gradun.”
Näin Heinonen lähti tuoreen aviomiehensä kanssa ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Atlantin taa. Päämääränä oli Rhode Islandin yliopisto.
”Viihdyin loistavasti. Asuimme ihanassa mökissä meren rannalla, ostimme auton ja ajelimme ympäri mannerta.”
Yhdysvalloissa hän jatkoi karotenoiditutkimustaan. Opintojen ohjaajana toimi professori Kenneth Simpson, ”alan ehdoton guru”.
1980-luvulla julkaisuja ei vielä etsitty netistä.
”Sen sijaan käveltiin Simpsonin huoneeseen, jonne kaikki artikkelit oli koottu. Se oli oikea tiedon aarreaitta.”
Kun Heinonen palasi Suomeen, hänellä oli taskussaan amerikkalainen maisterintutkinto ja erinomainen englannin taito, jonka turvin on helppo esiintyä erilaisissa kongresseissa.
Kymmenkunta vuotta myöhemmin hän kävi USA:ssa vielä työrupeamalla, tuolloin länsirannikolla.
”Tutkin marjojen fenolisia yhdisteitä Edwin Frankelin laboratoriossa. Hän taas on hapettumisen grand old man, joka ei vielä kahdeksankymppisenäkään malta lopettaa työtään.”
Tieteen imussa
Ennen toista Amerikan-reissuaan Heinonen oli jo väitellyt kotiyliopistossaan. Karotenoideja ja retinoideja käsitelleen työn ohjaajana toimi Pekka Koivistoisen lisäksi Pertti Varo.
Väitösvuonna 1990 hän sai myös ensimmäisen lapsensa.
”Se oli siis hieno vuosi. Vaikka pudotus vauvan kanssa kotiin oli kyllä kova, kun taakse jäivät vauhdikas työ ja kansainväliset kokemukset.”
Äitiysloman jälkeen odottivat kuitenkin uudet haasteet. Oli käynnistettävä oma tutkimus ja tutkimusryhmä. Yliassistentin toimeen sisältyi myös opetusvelvollisuus.
Tieteen imu vei jälleen mukanaan. Tulivat ensimmäinen iso apuraha ja EU-hankkeen vetäminen.
”Ensimmäinen professuurini funktionaalisten elintarvikkeiden tutkimuksessa oli uusi tehtävä, kuten nykyinenkin paikkani. On ollut mahtavaa saada olla myötävaikuttamassa niiden perustamiseen.”
Elämä ei silti ole pelkkää tieteentekoa. Kaiken perustan muodostaa koti, puoliso ja lapset.
”Perhe antaa perspektiivin asioille ja estää jumittumisen työpaikalle”, professori naurahtaa.
Hän iloitsee Suomen järjestelmästä, joka mahdollistaa uran ja äitiyden yhdistämisen.
”Minulla on ulkomaisia ystäviä, joilla arki on yhtä tasapainottelua tai jotka ovat jopa joutuneet valitsemaan lapsettomuuden.”
Kun puhutaan harrastuksista, Heinonen ilmoittautuu intohimoiseksi kirjojen ystäväksi.
”Jos menettäisin näköni, kauheinta olisi, että en pystyisi enää lukemaan.”
Suomalaiset naiset ja kemia -sarjaan kuuluva juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kemia-lehden numerossa 6/2019.
Marina Heinonen
- Syntynyt Helsingissä vuonna 1960.
- Ylioppilas 1979, Tapiolan lukio.
- ETM 1986 ja ETT 1990, Helsingin yliopisto.
- M.Sc. (Food Science and Nutrition) 1988, Rhode Islandin yliopisto.
- Kansanterveyslaitos KTL: tutkimusassistentti 1984–1986.
- Helsingin yliopisto: tutkija 1987–1989, yliassistentti 1990–2002 ja 2008–2009, elintarvikekemian dosentti 1993–, funktionaalisten elintarvikkeiden professori 2002–2007, elintarvikekemian professori 2010–2011, ravinnon turvallisuuden professori 2011–, elintarvike- ja ravitsemustieteiden osaston johtaja 2018–.
- Euroopan elintarviketurvallisuusviraston Efsan tieteellinen asiantuntija 2004–.
- Suomen Akatemian bio- ja ympäristötieteiden toimikunnan jäsen 2007–2012.
- Harrastaa lukemista sekä uimista, melontaa ja muita vesiaktiviteetteja.
- Naimisissa, kolme lasta.
(Kuva Sisko Loikkanen) ”Tehtäväni Efsassa on avannut silmäni sille, kuinka valtavasti Euroopassa tehdään työtä ruuan turvallisuuden puolesta”, Marina Heinonen kertoo.
