Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran numerossa 4/2018 osana Kemia-lehden sarjaa Suomalaiset naiset ja kemia.
Riitta Keiski on tehnyt mittavan uran katalyysin tutkijana ja kehittäjänä.
Sisko Loikkanen
Katalyytit ovat ensiarvoisen tärkeitä kemianteollisuudessa, eivätkä monetkaan prosessit onnistu ilman niitä. Oulun yliopiston professori Riitta Keiski (o.s. Kalliokoski) on työskennellyt katalyysin parissa opinnäytetöistään alkaen ja nimeää vahvimmaksi tutkimusalueekseen katalyysin ympäristöteknologiana.
Keiskin professuuri keskittyy teollisten prosessien fysikaalisten ilmiöiden ymmärtämiseen ja hallintaan. Keskeisiä asioita ovat yksikköoperaatiot, aineen- ja lämmönsiirtoilmiöt sekä virtausilmiöt.
Opetukseen kuuluvat myös teollisuuden ympäristötekniikka, reaktorisuunnittelu, heterogeeninen katalyysi erilaisine pintailmiöineen sekä tutkimusetiikka.
”Tutkimuksen avulla voimme parantaa reaktioita, tehostaa prosesseja ja tehdä menetelmistä ympäristömyötäisempiä niin, että ne toteuttavat kestävän kehityksen tavoitteita”, Keiski kuvailee.
Professorin omien katalyysitutkimusten lista on pitkä autojen pakokaasukatalyyteistä, katalyyttisestä VOC-yhdisteiden hapetuksesta ja hiilidioksidin katalyyttisestä aktivoinnista katalyyttiseen vedenpuhdistukseen.
”Valokatalyysillä voidaan hapettaa vedessä olevia lääkeaine-, kemikaali- ja torjunta-ainejäämiä. Jätevesien orgaanisesta kuormasta voidaan valmistaa katalyyttisesti vaikkapa vetyä ja hiilivetyjä”, kuvailee Keiski, jonka mukaan myös kiertomateriaalien käyttöä katalyyttien pohjana tutkitaan yhä enemmän.
Tutkijana hän on paneutunut myös kalvo- ja adsorptiomateriaalien käyttöön prosessien erotus- ja puhdistustarkoituksissa ja kehittänyt CFD-laskentaa kemian- ja ympäristötekniikan menetelmäksi. Yhtenä kohteena on ollut lämmönsiirtimien likaantumisen hallinta.
”Olemme tutkineet, kuinka lämmönsiirtimien pinnat pidetään puhtaina. Virtauslaskennan ja kokeellisen työn avulla on saatu lisää tietoa siitä, kuinka prosessiteollisuudessa voidaan hallita likaantumisilmiöitä paremmin.”
Ympäristötekniikan tutkinto-ohjelmaa Oulun yliopistoon Riitta Keiski oli suunnittelemassa jo 1990-luvulla.
”Olen kiinnostunut kestävästä kehityksestä ja teollisuusprosessien parantamisesta niin, että yhteiskunta, luonto ja ihmiset voivat paremmin”, sanoo Keiski, joka näkee katalyysin monien parannusten mahdollistajana.
Vuodesta 2015 Keiski on toiminut Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan dekaanina. Kausi jatkuu vuoteen 2021. Aiemmin hän on työskennellyt myös yliopiston koulutuksesta vastaavana vararehtorina.
Keiski kokee yliopiston hallinnolliset tehtävät luonnollisena jatkeena työskentelylle Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnassa ja hallituksen jäsenenä. Tutkimuksen näköalapaikat yhdessä lukuisten kansallisten ja kansainvälisten luottamustehtävien ohella ovat antaneet vankan pohjan dekaanin pestille.
”Voin soveltaa kokemustani ja näkemystäni hallintotyössä, nuorten tutkijoiden ja oman yliopistoni eduksi”, hän pohtii.
Tehtaat näyttivät suuntaa
Riitta Keiski syntyi Keski-Pohjanmaan Halsualla yhdeksänlapsisen perheen seitsemäntenä. Sota-aikana avioituneet vanhemmat olivat maanviljelijöitä, mutta isä kävi töissä myös tilan ulkopuolella.
”Meidät lapset totutettiin kotona tekemään töitä, mistä on ollut suuri apu myöhemmin. Ahkeruus, oppimisen halu ja motivaatio kumpuavat lapsuudestani”, Keiski kertoo.
Vanhemmat olivat kovia kehumaan ja kannustamaan jälkikasvuaan. Riitta-tytär – sittemmin perheen ensimmäinen tohtori – menestyi hyvin koulussa, jossa hänen suosikkiaineensa oli matematiikka.
”Minulla oli erittäin hyvä opettaja, joka oikealla tavalla ohjasi meitä laskemaan ja ratkaisemaan matemaattisia ongelmia. Toinen opettaja puolestaan kannusti käsitöiden pariin ja laulamaan”, muistelee Keiski, joka aikoinaan harrasti muun muassa kuorolaulua.
Vetelin lukiosta vuonna 1976 valmistunut ylioppilas kirjoitti komeat kuuden laudaturin paperit, mikä rohkaisi jatkamaan opintietä akateemiseen maailmaan. Eniten nuorta naista kiinnosti kemiantekniikka, mihin lienee vaikuttanut läheisten ihmisten positiivinen asenne Kokkolan teollisuuteen.
”Halsualla lähikaupungin Kokkolan tehtaat olivat kaikille tuttu asia. Vanhemmat kiittelivät Rikkihappoa ja Outokumpua hyviksi työnantajiksi, joiden palveluksessa oli muun muassa naapurien poikia.”
Opiskelupaikkakunnakseen Keiski valitsi Oulun, joka sekin sijaitsi suhteellisen lähellä. Opintojen lomassa hän kävi töissä Kemiran Vaasan-tehtaissa ja Oulun-tutkimuskeskuksessa, jossa hän teki myös diplomityönsä Siilinjärven apatiittikaivoksen sivukiven tuotteistamisesta.
Diplomi-insinöörin todistus yliopiston teknillisestä tiedekunnasta oli kädessä vuonna 1981. Sen jälkeen Keiski vietti vielä runsaan vuoden Kemiran palkkalistoilla mutta palasi syksyllä 1982 yliopistoon tuntiopettajaksi ja jatkamaan omia opintojaan. Toinen vierailu yritysmaailmaan tapahtui väitöksen jälkeen vuosina 1993–1994.
”Kun aviopuolisonikin muutti Vaasasta Ouluun, tuntui luontevalta jäädä tänne. Sain myös erinomaisen ohjaajan jatko-opinnoilleni, professori Väinö Veijolan.”
Lisensiaattityö käsitteli heterogeenistä katalyysiä ja reaktorisuunnittelua sekä zeoliittien käyttöä katalyyttisten materiaalien valmistuksessa. Tutkimus katalyysin parissa jatkui väitöskirjaksi, jossa Keiski selvitti vesikaasun siirtoreaktion mekanismipohjaista kinetiikkaa, aineen- ja lämmönsiirtoa ja virtausilmiöitä.
Metsän antimet talteen
Kiireisen professorin rakkain harrastus on lukeminen. Erityisesti Keiskiä kiinnostaa kotimainen kaunokirjallisuus.
Nuorempana hän monen muun tapaan ”ahmi Waltarit”, mutta sittemmin lukulista on laajentunut muihinkin suomalaisten lempikirjailijoihin, joihin kuuluvat esimerkiksi Veikko Huovinen, Joni Skiftesvik, Antti Tuuri, Arto Paasilinna, Kari Hotakainen, Jari Tervo, Katja Kettu ja Anna-Leena Härkönen.
”Tyypillistä on, että ihastun kirjailijan yhteen teokseen ja sen jälkeen luen häneltä lisää. Huovisen novelleja kertaan yhä uudelleen, niistä tulee niin hyvälle tuulelle. Keskustelemme niistä myös puolison kanssa.”
Myös pohjoismaiset dekkarit ja taidetta esittelevät kirjat lukeutuvat Keiskin suosikkeihin. Matkoilla hän rentoutuu äänikirjojen parissa.
Lisäksi Keiskiä kiinnostavat arkkitehtuuri ja sisustaminen. Synnyinkodista on puolestaan peräisin rakkaus marjastamiseen ja sienestämiseen, samoin erityinen suhde loppukesään, jolloin ”luonnolla on niin paljon annettavaa”.
Syksyisin Riitta Keiskin tapaa usein lapsuuden kotikylän Kalliokosken metsistä ja soilta, joilla hän on samonnut pienestä pitäen. Marjastus- ja sienestyskavereina ovat yhä omat veljet ja sisaret.
”Poimimme mustikoita, puolukoita, nevanmarjoja eli hillaa, karpaloita ja sienistä varsinkin rouskuja.”
Yksi asia luonnossa liikkujaa surettaa.
”Se on harmillista, että maisema muuttuu hakkuiden ja ojitusten seurauksena. Väkikin tietysti vanhenee, mutta metsäautotiet helpottavat kulkemista.”
(Kuva Oulun yliopisto) ”Kemiantekniikasta on tullut yhä merkityksellisempi ala, joka mahdollistaa monia uusia asioita”, sanoo professori Riitta Keiski.
Riitta Keiski
- Syntynyt Halsualla vuonna 1956.
- Ylioppilas 1976, Vetelin lukio.
- Diplomi-insinööri 1981, tekniikan lisensiaatti 1984, tekniikan tohtori 1991, Oulun yliopisto.
- Erilaisia työjaksoja Kemiran Vaasan-tehtaissa ja Oulun-tutkimuskeskuksessa.
- Vieraileva tutkija Northwestern-yliopistossa 1991 ja Kalifornian yliopistossa 1991–1992.
- Vieraileva professori Bourgognen yliopistossa ja Poitiersin yliopistossa 2005–2006.
- Oulun yliopiston dosentti (kemiallinen prosessitekniikka, heterogeeninen katalyysi ja ympäristötekniikka) 1997–, professori (aineen- ja lämmönsiirtotekniikka) 2001–, vararehtori (koulutus) 2006–2009, dekaani (teknillinen tiedekunta) 2015–.
- Lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä. Mm. NORDTEKin hallituksen jäsen 2016–2020, presidentti 2017–2019. Suomen Akatemian hallituksen jäsen 2001–2006, 2014–2018.
- Vuoden professori 2011. Kolmen yliopiston kunniatohtori.
- Yli 220 tieteellistä julkaisua.
- Naimisissa. Harrastaa lukemista, marjastusta ja sienestystä.
