Uudella kantasolusaarekkeiden kuvantamismenetelmällä voidaan määrittää siirteiden koko ja arvioida niiden laatua.

Tämä puolestaan parantaa ykköstyypin diabeteksen solukorvaushoitojen turvallisuutta ja tehokkuutta.

Uutuusmenetelmän kehittivät Helsingin ja Turun yliopistot yhteisessä hankkeessaan.

Menetelmä hyödyntää positroniemissiotomografiaa (pet), jossa haiman beeta- tai saarekesoluihin hakeutuvat eksendiini ja dopa leimattiin positroneja lähettävällä 18F-isotoopilla.

Tutkijat kykenivät pet-kuvantamalla seuraamaan immuunipuutteisiin hiiriin siirrettyjä, ihmissoluista tehtyjä kantasolusaarekkeita tarkasti ja luotettavasti.

Kuvantamalla määritetty siirteen koko vastasi sen todellista kokoa. Lisäksi kuvantaminen paljasti epäpuhtaat siirteet ja antoi tietoa myös beetasolujen määrästä.

Diabetologia-lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Väinö Lithovius.

Hyödynnettävissä potilaiden hoidossa

Tuoreessa tutkimuksessa hyödynnettiin jo ihmiskäytössä olevia tai kehitystyön loppusuoralla olevia merkkiaineita.

Menetelmää on siten mahdollista soveltaa kantasolusaarekkeiden seurantaan myös potilashoidossa.

”Tässä artikkelissa on ensimmäisen kerran voitu verrata kliinisessä käytössä olevia pet-kuvantamisen merkkiaineita käyttäen sekä normaaleja että toiminnallisesti poikkeavia beetasoluja”, sanoo Turun pet-keskuksen johtaja Pirjo Nuutila.

”Tuloksilla on siis merkitystä paitsi saarekesolusiirteiden kuvantamiselle myös synnynnäisen hyperinsulinismin ja hormoneja erittävien haimakasvainten diagnostiikalle.”

Kuvantaminen voisi myös esimerkiksi auttaa lääkäreitä päätöksenteossa, jos siirteissä havaitaan ei-toivottua kasvua.

Kantasolusaarekkeissa on riskinsä

Ykköstyypin diabetesta voi tavanomaisen insuliinilääkityksen sijaan hoitaa myös solukorvauksella, jossa potilaaseen siirretään haiman saarekkeita aivokuolleelta luovuttajalta.

Viime vuosina on kehitetty keinoja, joilla saarekkeita erilaistetaan monikykyisistä kantasoluista.

Kantasolusaarekkeisiin perustuvia hoitokokeiluja on käynnissä Pohjois-Amerikassa. Hoidon ansiosta jo kymmenkunta ihmistä on päässyt eroon insuliinipistoksista.

Kantasolusaarekkeissa on kuitenkin riskejä, sillä kasvatuksen aikana niihin voi rikastua kromosomipoikkeavuuksia tai kasvuetua antavia geenimutaatioita.

Haiman saarekkeiksi erilaistaminen ei aina onnistu täydellisesti. Lopullisiin saarekkeisiin saattaa jäädä esiastesoluja, jotka voivat siirron jälkeen erilaistua muun muassa haimatiehytkystiksi.

Aiheesta aiemmin:

Kohti diabeteksen soluhoitoja – kantasoluista syntyi toimivia haimasoluja

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tamperelainen diabetesrokote etenee lupaavasti – läpäisi onnistuneesti ensimmäisen ihmistutkimuksen