Suomessa kehitetty atomikerroskasvatus eli ald vietti 40-vuotisjuhlaansa vuonna 2014, jolloin Aarre arkistoista -juttumme julkaistiin.
Maija Pohjakallio
”Keksi jotain.”
Näin määriteltiin 30-vuotiaan tekniikan tohtorin Tuomo Suntolan toimenkuva, kun hän alkuvuodesta 1974 aloitti työnsä Instrumentariumin tytäryhtiössä Datex Oy:ssä.
Luovalle toimenkuvalle oli perusteita, sillä nuorella miehellä oli jo meriittejä keksijänä. VTT:n tutkijana työskennellessään hän oli kehittänyt ja patentoinut kosteusanturin, jonka Vaisala Oy sittemmin kaupallisti.
Instrumentariumissa Suntolan vetämä pieni tutkijaryhmä toimi suoraan yhtiön johdon alaisuudessa. Ryhmän tehtävänä oli luoda uutta lääketieteellisiin laitteisiin, joten Suntola teki ensi töikseen alan markkina- ja teknologiakartoituksen.
Selvitys paljasti, että monien laitteiden kehityksen pullonkaula oli yksi ja sama: kömpelö näyttö.
Ryhmä asetti siis tavoitteekseen kehittää aiempia paremman näytön. Sen valo muodostettaisiin elektroluminesenssi-ilmiön avulla.
Elektroluminesenssi- eli EL-näytön keskiössä olisivat sähkökenttiä hyvin kestävät, erittäin ohuet puolijohde- ja eristekalvot – jollaisia ei kuitenkaan osattu valmistaa. Ratkaisun löytäminen ei ollut yksinkertaista.
Inspiraatio syntyi, kun Suntola kerran katseli alkuaineiden jaksollista järjestelmää.
”Jos eri alkuaineiden kaasumaiset atomit muodostavat pintaan ohjattuina vahvemman keskinäisen sidoksen kuin toisen samanlaisen atomin kanssa, pinnalle muodostuu molekyylikerros näiden alkuaineiden yhdisteestä”, Suntola kuvailee heureka-hetkeään.
Salainen projekti
Kuusi seuraavaa vuotta olivat kuumeisen, visusti salassa pidetyn kehitystyön aikaa.
Suntola suunnitteli nopeasti koelaitteiston ja laski prosessin parametrit. Ensimmäinen yhdiste, johon hän sovelsi ideaansa, oli sinkkisulfidi.
Koekalvo, joka seostettiin mangaanilla, valmistettiin alkuainesinkistä ja -rikistä jo syksyllä 1974.
Syntyneen sinkkisulfidikalvon kiderakenne oli erittäin säännöllinen, eli sen atomit olivat hyvin järjestyneet. Pinta siis ohjasi ja kontrolloi kalvon kasvua, mikä oli uusi havainto.
Tästä innostuneena Suntola antoi menetelmälle nimen atomikerrosepitaksia, englanniksi Atomic Layer Epitaxy eli ALE. Termi perustuu kreikan kieleen, jonka epi tarkoittaa ”yläpuolella” ja taxis ”järjestäytyneesti”.
Sittemmin teknologian suomenkieliseksi nimeksi on vakiintunut atomikerroskasvatus ja englanninkieliseksi Atomic Layer Deposition eli ald.
Työ jatkui suotuisissa merkeissä, mutta vähitellen huomattiin, että keksinnön käyttöönottaminen teollisuudessa edellyttäisi toimijaa, jolla näytöt kuuluisivat päätoimialueeseen.
Vuonna 1978 Instrumentarium myi koko projektin henkilöstöineen Lohja Oy:lle, joka oli juuri aloittanut televisioiden tuotannon ja haki kasvumahdollisuuksia elektroniikasta.
Muutoksen myötä kehitystyön resurssit kasvoivat ja vauhti kiihtyi.
Merkittävä käännekohta oli, kun tutkijat keksivät käyttää kalvojen lähtöaineina kemiallisia yhdisteitä alkuaineiden sijasta. Sinkin lähteenä toimi sinkkikloridi ja rikin lähteenä rikkivety.
Räjähtävä menestys
Vuoteen 1980 tultaessa ald-menetelmä oli lopulta hiottu valmiiksi.
Atomikerroskasvatuksen avulla kyettiin valmistamaan erilaisille pinnoille tasalaatuisia erittäin ohuita kalvoja, joiden paksuus ja rakenne olivat tarkasti kontrolloitavissa.
Työn tulokset esiteltiin julkisesti Yhdysvaltain San Diegossa keväällä 1980 järjestetyssä konferenssissa, jossa Tuomo Suntola myös demonstroi EL-näytön toimintaa.
Kansainvälinen kiinnostus räjähti kattoon.
”Esitykseni jälkeen pidetty haastattelutilaisuus oli tupaten täynnä väkeä, ja meille tulvi lyhyessä ajassa tuhansia tuotekyselyjä eri puolilta maailmaa”, Suntola muistelee.
Ongelmaksi muodostui kysyntään vastaaminen. Suomalaisyhtiöllä ei vielä ollut tuotteita myytäväksi asti.
Alkoi hurja kilpajuoksu tuotannon pystyttämiseksi, sillä uudenlaisten näyttöjen valmistamisesta kiinnostuttiin myös muissa maissa.
”Se oli raskastakin aikaa, kun päälle painoivat myös taloudelliset seikat”, Suntola myöntää.
Ald:n avulla valmistettujen EL-näyttöjen pilottituotanto käynnistyi Lohjalla vihdoin vuonna 1983. Suomalaisfirman näyttöjen sähköiset ja optiset ominaisuudet olivat ajan huippua.
Lippulaivaksi nousi Helsingin Vantaan lentoasemalle toimitettu suuri näyttö, jolta matkustajat vuosia seurasivat lentojen aikatauluja.
Vuonna 1985 Lohja perusti Espoon Olarinluomaan uuden tuotantoyksikön. Teknologisesti sen tuotteet olivat alan parhaita, mutta liikkeellelähtö oli vienyt sen verran aikaa, että japanilainen Sharp ja yhdysvaltalainen Planar olivat ennättäneet markkinoilla edelle.
Suomalaisyrityksen liiketoiminnan kasvu oli siksi odotettua hitaampaa. Vuonna 1990 Lohja Oy päätyi myymään EL-liiketoimintansa Planarille.
Amerikkalaisyhtiö keskitti tämän jälkeen EL-näyttöjensä valmistuksen Espooseen.
Uusiin sovelluksiin
Sittemmin EL-näyttöjen markkinat alkoivat hiipua sitä mukaa kuin uusi, nestekiteisiin perustuva näyttöteknologia ryhtyi valtaamaan alaa.
Nestekiteiden avulla näyttöön saatiin mukaan enemmän värejä kuin elektroluminesenssilla.
Tätä nykyä EL-näyttöjä käytetään lähinnä erikoissovelluksissa, joissa näytön on toimittava esimerkiksi korkean lämpötilan tai suuren mekaanisen rasituksen alaisena.
Atomikerroskasvatus oli kuitenkin lähtenyt leviämään uusiin sovelluksiin jo 1980-luvun lopulla. 1990-luvun mittaan teknologia nousi materiaalikemian ja -tekniikan osaajien tietoisuuteen maailmanlaajuisesti.
Ald:n tarjoamista mahdollisuuksista innostuivat etenkin puolijohde- ja katalyyttimateriaalien sekä aurinkokennojen kehittäjät.
Innostus kasvoi, kun huomattiin, että ald-kalvoja on mahdollista valmistaa monenlaisista epäorgaanisista ja orgaanisista aineista, mikä lisäsi mahdollisten sovellusten määrää huimasti.
2000-luvulla atomikerroskasvatetuista kalvoista kiinnostuivat amerikkalaisen Intelin kaltaiset elektroniikkajätit – hyvästä syystä.
Uusien tietokoneiden muistien valmistuksessa tarvittiin rakenteita, joiden valmistukseen ald on ainoa sopiva menetelmä.
Ei siis ihme, että kansainvälinen mikro- ja nanoelektroniikkateollisuuden järjestö SEMI myönsi vuoden 2004 tunnustuspalkintonsa Tuomo Suntolalle.
”Palkinto ilahdutti erityisesti sen vuoksi, että olin jo pitkään nähnyt ald:n mahdollisuudet elektroniikan komponenttien valmistuksessa”, keksijä sanoo.
”Aluksi teknologia oli tarkoitukseen liian hidas ja tarkka, mutta kun sovellukset kehittyivät tasolle, joka edellytti rakenteiden hallintaa nanometrien tarkkuudella, ald:lle ei ollut vaihtoehtoja.”
Suomalaiset osaajat
Elektroniikan komponenttivalmistuksen lisäksi ald-menetelmä on otettu käyttöön muun muassa korroosionestossa ja korujen päällystyksessä.
Esimerkiksi hopeiset Kalevala-korut säilyttävät loistonsa nimenomaan ald:n ansiosta.
Lisää sovellusalueita kehitetään jatkuvasti. Helsingin yliopistossa on tutkittu esimerkiksi kehoon sijoitettavien implanttien ald-päällystämistä hydroksiapatiitilla.
Tuomo Suntola painottaa, että vaikka teknologian idea syntyi hänen tutkimuksissaan, sen kehittäminen ja vieminen useiden eri teollisuudenalojen käyttöön on edellyttänyt monien osaajien yhteistyötä.
”Teknillisen korkeakoulun epäorgaanisen kemian professori Lauri Niinistö lähti yhteydenottoni innoittamana ennakkoluulottomasti mukaan kehitystyöhön jo 1980-luvun alussa”, Suntola kertoo.
Uraauurtavaa työtä ovat tehneet myös muun muassa epäorgaanisen kemian professorit Markku Leskelä ja Mikko Ritala Helsingin yliopistosta, fysikaalisen kemian professori Tapani Pakkanen Itä-Suomen yliopistosta, epäorgaanisen kemian professori Maarit Karppinen Aalto-yliopistosta sekä vanhempi tutkija Riikka Puurunen VTT:stä.
Ald-laitteisto kuuluu monen suomalaisyliopiston laitevalikoimaan.
Helsingin yliopiston epäorgaanisen kemian ohutkalvoryhmästä ja materiaalifysiikan tutkimusryhmästä sekä VTT:n mikrojärjestelmien ja nanoelektroniikan osaamiskeskuksesta koostuva kokoonpano on valittu yhdeksi Suomen Akatemian huippuyksiköksi vuosille 2012–2017.
Teknologian teollisessa soveltamisessa Suomella ei enää ole 1980-luvun monopoliasemaa, vaan ald on otettu käyttöön maailman joka kolkalla.
Sen sijaan meillä toimii nykyään kaksi ald-laitteistoja kehittävää ja valmistavaa yritystä, Picosun Oy ja Beneq Oy, sekä ASM Microchemistryn tutkimusyksikkö, jossa menetelmää viedään eteenpäin kohti uusia sovelluksia.
Tuomo Suntola
- Syntynyt Tampereella vuonna 1943. Asuu Espoossa.
- Opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa. Valmistui sähkötekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 1967 ja tekniikan tohtoriksi vuonna 1971.
- Tutkijana VTT:ssä 1968–1973 ja johtavana tutkijana Instrumentarium Oy:ssä 1974–1978.
- Näyttödivisioonan johtajana Lohja Oy:ssä 1978–1987 ja toimitusjohtajana Mikrokemia Oy:ssä 1987–1997. Tieteellisenä asiantuntijana Fortum Oy:ssä 1997–2004.
- Useita patentteja atomikerroskasvatuksesta eli ALD-menetelmästä ja sen sovelluksista vuosina 1974–1997.
- Useita palkintoja ALD-menetelmän kehittämisestä, mm. Tekniikan edistämissäätiön tunnustuspalkinto 1981, Suomalaisen insinöörityön palkinto 1985, European SEMI Award -palkinto 2004.
- Tampereen teknillisen yliopiston dosentti 1975–, Teknillisten tieteiden akatemian jäsen 1983–, Luonnonfilosofian seuran hallituksen jäsen 2007–2010 ja 2014–, Physics Foundations Societyn perustaja ja puheenjohtaja 2008–, Picosun Oy:n hallituksen jäsen 2004–.
- Naimisissa, yksi tytär.
Ald-kalvo syntyy atomi kerrallaan
Atomikerroskasvatuksessa (ald) rakennetaan erilaisille alustoille kiinteitä, erittäin ohuista materiaalikerroksista koostuvia kalvoja, joiden paksuutta kyetään kontrolloimaan nanometrien tai jopa ångströmien tarkkuudella.
Materiaalikerrokset muodostuvat, kun kaasumaiset lähtöaineet vuorotellen reagoivat alustan pinnan kanssa.
Kasvatettavan kalvon alustaksi kelpaavat monenlaiset epäorgaaniset ja orgaaniset aineet piistä nanoselluloosaan. Teknologialla on päällystetty myös jauhemaisia aineita.
Ald-menetelmän avulla laajoille ja epätasaisillekin alustoille saadaan muodostettua laadukas, yhtenäinen kalvopinnoite.
Suomessa kehitetty menetelmä syntyi vuonna 1974. Tätä nykyä ald:lla valmistettuja ohuita kalvoja löytyy lähes jokaisen kotoa. Esimerkiksi tietokoneiden muistien valmistuksessa ja hopeisten Kalevala-korujen pinnoituksessa hyödynnetään atomikerroskasvatusta.
Lue lisää ALD:n historiasta
- Riikka Puurusen kirjoittama A Short History of Atomic Layer Deposition – Tuomo Suntola’s Atomic Layer Epitaxy ilmestyi lokakuussa 2014 Chemical Vapor Deposition -julkaisussa.
- Tietopaketti ALD:n historiasta löytyy sen virtuaaliprojektin nettisivuilta osoitteesta vph-ald.com.
Lue myös:
Kustaa Poutiainen: ”Ei Picosun lähtenyt vaan jenkki tuli”
Tuomo Suntolan mahtikeksintö kiihdyttää – Picosunille lisää sijoituksia
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
